Suurimmat etniset ryhmät Burundissa

Burundi on Itä-Afrikan maa, joka jakaa rajansa Ruandan, Tansanian ja Kongon demokraattisen tasavallan kanssa. Kun itsenäinen valtakunta, Burundi oli sekä saksalaisen että belgialaisen valvonnan alaisena, kunnes hän sai itsenäisyytensä vuonna 1962. Poliittiset levottomuudet ovat johtuneet suurimpien etnisten ryhmien eroista. Tässä artikkelissa tarkastellaan näitä etnisiä ryhmiä ja niiden roolia yhteiskunnassa tänään.

Hutut ja tutsi-etniset ryhmät

Hutut muodostavat 85% Burundin väestöstä. Tämän etnisen ryhmän uskotaan saapuneen yli 1000 vuoden takaiselle alueelle bantu-maahanmuuton aikana. He puhuvat pääosin Ruandan-Rundin kielen Kirundin murteesta, vaikka ranskaa käytetään yleensä myös liike-elämän asioissa. Burundin toiseksi suurin etninen ryhmä on tutsit, jotka muodostavat 14 prosenttia väestöstä. Tutkijat arvioivat, että Tutsi saapui jo hutu-asuttuun alueeseen 400–500 vuotta sitten. Perinteisesti tutsi harjoitti karjankasvatusta, ja vaikka vähemmistö, he saivat eliitin luokan aseman alueella.

Vähemmistöryhmät

Twa, joka on alle 1% väestöstä, on alkuperäiskansojen etninen ryhmä, jonka uskotaan olevan yksi alueen vanhimmista kulttuureista. Perinteisesti he harjoittavat metsästäjän keräilijän elämäntapaa. Kun hutu saapui jo Twa-asuttuihin alueisiin, heistä tuli hallitseva luokka. Muita Burundin vähemmistöryhmiä ovat eurooppalaiset ja etelä-aasialaiset, joista kukin on alle 1% väestöstä.

Euroopan siirtomaa-sääntö

Ennen siirtokuntaa alkuperäisillä ryhmillä oli eriarvoinen voimarakenne. Pitkäkestoinen Twa oli alin sijoitusluokka ja vähemmistö Tutsi-ryhmällä oli määräysvalta Hutu-enemmistön enemmistöllä. Vuoteen 1916 mennessä belgialaiset joukot ottivat tämän alueen, joka oli aiemmin ollut saksalaisen siirtomaavallan alla. Belgialaiset, uskovat tutsit olivat ylivoimainen rotu, ruokkivat alkuperäiskansojen kamppailuun antamalla hallitsevia kantoja tutteille. Tämä johti lisääntyneeseen vihamielisyyteen kahden etnisen ryhmän välillä. Vuonna 1959 Burundin hallitsija Mwami Mwambutsa IV pyysi virallisesti itsenäisyyttä Belgiasta. Itsenäisyys myönnettiin lopulta vuonna 1962.

Itsenäisyys, sisällissota ja kansanmurha

Nyt itsenäistä Burundia hallitsi tutsi-kuningas, joka yritti rohkaista kahden suurimman etnisen ryhmän välistä rauhaa nimittämällä saman määrän Hutusia ja tutseja parlamenttiin. Pääministerin asema annettiin hutun jäsenelle Pierre Ngendandumwelle. Tammikuussa 1965 Yhdysvaltain suurlähetystön tuttu tutsi murhasi Hutun pääministerin. Seuraavat vaalit toivat saman vuoden toukokuussa hutien enemmistön parlamenttiin tutsin pääministerin kanssa. Hutu-väestö ei saanut tätä nimitystä hyvin, mikä lisäsi etnisiä jännitteitä. Hutu-johtaman vallankaappauksen epäonnistumisen jälkeen tutsiohjattu sotilas kaatoi monarkian ja perusti sotilaallisen diktatuurin, joka painoi edelleen hutu-väestöä.

Huhtikuussa 1972 Hutun kapinallisjoukko yritti saada määräysvallan maasta. Tutsin hallitus taisteli heitä vastaan, ja tapahtuma johti hutun kansanmurhaan. Arviot viittaavat siihen, että 80 000–2200 000 hutua kuoli ja vielä useita satoja tuhansia haki turvapaikkaa lähialueisiin. Poliittiset levottomuudet jatkuivat 80-luvulla ja vuonna 1993 toinen hutu-kansannousu johti noin 5 000 tutsi-talonpoikien kuolemaan.

Etnisten ryhmien väliset suhteet

Yhdistyneiden Kansakuntien osallistuminen on auttanut vähentämään jännitteitä kahden suurimman etnisen ryhmän välillä, vaikka satunnaiset taistelut jatkuvat. Väkivaltaa ja oppositiota johtaa suurelta osin hutu-ryhmä, kansalliset vapauttamisjoukot. Tämä kansannousu yhdessä vuonna 2015 tehdyn vallankaappausyrityksen kanssa on aiheuttanut pakenevien pakolaisten valtavia muutoksia. Maa raportoi edelleen ihmisoikeusrikkomuksista. Talous on vahingoittunut lähes korjaamattomasti, ja nykyään Burundi on yksi maailman köyhimmistä maista.