Miten Naurun fosfaatin louhinta johtui ympäristökatastrofista?
Nauru on pieni saari, joka sijaitsee Tyynellämerellä, joka on osa Mikronesiaa. Papua-Uusi-Guinea istuu lounaaseen ja Marshallinsaaret pohjoiseen. Maan pinta-ala on vain 8, 1 neliökilometriä, joten se on maailman kolmanneksi pienin valtio. Nauran väkiluku on noin 11 347 ja se on asunut noin 3 000 vuotta.
Ennen ensimmäistä maailmansotaa Nauru oli Saksan imperiumin siirtomaa. Sodan jälkeen se tuli Yhdistyneen kuningaskunnan, Australian ja Uuden-Seelannin valvonnan alaiseksi kansojen liiton sopimuksen seurauksena. Nämä hallitukset valvoivat luonnonvarojensa hallinnointia ja hyödyntämistä. Tietueiden mukaan Australia otti enemmistön. Vuonna 1966 saaren väestö alkoi hallita valtiota itsenäisesti, ja sen riippumattomuus virallistettiin vuonna 1968.
Fosfaatin löytäminen ja louhinta Naurussa
Nauru on tunnetuin fosfaatin tuottajana ja viejänä. Vuonna 1899 Tyynenmeren saarten yritysjohto epäili, että saarella esiintyvä aine oli fosfaattia. Testin jälkeen hänen epäilyksensä vahvistettiin, ja yhtiö alkoi neuvotella Naurun resurssien kaivosoikeuksista, ja 1906 mennessä saavutettiin sopimus.
Koska tämä fosfaatti oli tunnetuinta, kaivostoiminta alkoi voimakkaasti. Kaivoksen ensimmäinen vuosi tuotti noin 11 000 kiloa, jotka vietiin Australiaan. Kiinnostus fosfaattiin kasvoi merkittävästi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja Yhdistyneen kuningaskunnan, Australian ja Uuden-Seelannin hallitukset loivat brittiläiset fosfaatti komissaarit, ja yhtiö otti haltuunsa resurssit.
Kun Nauru sai itsenäisyytensä, uusi hallitus osti resurssioikeudet ja lisäsi voimakkaasti vuosituottojaan. 1970-luvulla saarten asukkaiden tulotaso asukasta kohti oli maailman suurin. Riippumattomuuden jälkeen maa on tuottanut noin 43 miljoonaa tonnia fosfaattia. Fosfaattimyynnistä saadut rahat talletettiin aikaisemmin saaren asukkaiden sijoitusrahastoon, ja yhdellä pisteellä saavutettiin 14 prosentin tuotto. Hallitus on kuitenkin hallinnoinut väärin ja lopulta menettänyt valtaosan varoista.
Naurun tuhoaminen
Suurin osa Naurun fosfaatista on uutettu nauhakaivostoiminnalla, joka on suurten maan kerrosten poistaminen alla olevien mineraalien saavuttamiseksi. Tämä käytäntö jättää maan pääosin karuiksi, hedelmättömiksi ja kykenemättömiksi ylläpitämään kasvien elämää. Tällä hetkellä noin 90% saaresta on peitetty rosoisilla ja paljastetuilla kivennäisillä koralleilla, jotka eivät ole riittäviä sekä rakennuksen että maatalouden kannalta. Lisäksi kaivospaikoista johtuva valuminen on jättänyt veden Nauru-alueelle ja sen ympärille. Tutkijat arvioivat, että noin 40 prosenttia meren elämästä on menetetty tämän saastumisen vuoksi. Lisäksi saaren ainoa jäljellä oleva fosfaatti ei tuottaisi voittoa, jos se louhitaan.
Vaikutus väestöön
Naurun vauriot ovat niin laajoja, että eri maiden hallitukset ja saaren asukkaat ovat tietoisia asuttomuudestaan jo 1960-luvulla. 1990-luvulla tiedemiehet julistivat saaren asumattomaksi ihmisille. Sitä ennen Australian hallitus työskenteli suunnitelman avulla, joka auttoi siirtämään Naurun väestöä. Kun otetaan huomioon, että Australia, Uusi-Seelanti ja Yhdistynyt kuningaskunta olivat hyötyneet merkittävästi fosfaattiteollisuudesta täällä ennen Naurun itsenäisyyttä, nämä hallitukset kokivat velvollisuutensa varmistaa saaren asukkaiden turvallisuus tulevaisuudessa. Näin ollen hallitukset tekivät tutkimuksia useista naapurisaarista, mutta paikallisyhteisöt vastustivat niitä.
Curtis-saari valittiin uudelleensijoittamisen kohteeksi, ja kolme hallitusta sopivat maksavansa siirrot ja infrastruktuurin kehittämismenot. Naurun asukkaat päättivät kuitenkin olla hyväksymättä tarjousta. Heidän mielestään saarelta poistuminen aiheuttaisi heidän menettävän kulttuurinsa. Lisäksi saari olisi jäänyt osaksi Australian aluetta, ja Nauruansista tulisi Australian kansalaisia. Suuri osa Naurun asukkaista uskoi, että hallitusten olisi tehtävä työtä saaren kunnostamiseksi.
Koska Naurun maa ei kykene ylläpitämään viljelykasveja, paikallinen väestö on riippuvainen elintarvikehuollosta, joka koostuu tuoduista ja erittäin jalostetuista elintarvikkeista. Maailman terveysjärjestön mukaan Naurun väestöllä on tuoreen ruoan puuttumisen vuoksi korkein lihavuus maailmassa (94%). Tämä liikalihavuuden ongelma on aiheuttanut diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien lisääntymistä. Itse asiassa yli 40 prosentilla väestöstä on diabetes.
Tällä hetkellä Naurun väestö kohtaa myös todellisuutta, joka on korkeimmillaan ympäristövahinkojen indeksissä.
Mahdollisuus hyödyntämiseen?
Vuonna 1993 Naurun hallitus voitti oikeustapauksen Australian hallitusta vastaan, koska se on hallinnoinut luonnonvaroja väärin samalla kun se toimi siirtomaavallana. Australian hallitus joutui maksamaan korvauksia näistä vahingoista. Varat talletettiin Nauru Rehabilitation Corporationiin, jota käytetään kunnostushankkeisiin, vaikka asiantuntijat uskovat, että summa on riittämätön. Osa rahoista on käytetty alueen korjaamiseen korjauslaitoksena. Tämä korjauslaitos, joka tunnetaan nimellä alueellinen jalostuskeskus, pitää henkilöitä odottamassa pakolais turvapaikkaa Australiassa ja työllistää noin 10% paikallisesta väestöstä.
Jotkut asiantuntijat uskovat, että saaren asukkailla on muita taloudellisia mahdollisuuksia, joita ei ole vielä tutkittu. Esimerkiksi kalkkikiveä korallipinot, jotka nousevat ulos maan pinnasta koko saarella, voitaisiin myös louhita ja viedä. YK: n kehitysohjelma (UNDP) tukee tämän kivin uuttamista dolomiitin, toisen mineraalin, jalostamiseksi ja uuttamiseksi. UNDP: n mukaan tämä strategia on yksi tapa auttaa maata köyhyydestä.
Lisäksi Yhdistyneet arabiemiirikunnat on investoinut saaren aurinkoenergialaitokseen. Tällä tavoin asukkaat, jotka jo käyttävät aurinkovoimaa puhdistamaan juomavettä, saattavat ehkä vähentää riippuvuuttaan uusiutumattomista energialähteistä. Maa etsii parhaillaan kansainvälisiä investointirahoja laajentaakseen joitakin näistä projektiideoista. Valitettavasti korruption historian vuoksi monet pankit ja sijoittajat ovat epäröineet investoida Nauruun.
